Lähtöpäivää lukuunottamatta jokainen päivä on melottu kuivapuvussa. Sade, tuuli, kylmät vedet ja isot selät ovat auttaneet aamuisessa varustevalinnassa.
Tänään viimeisenä päivänä helle helli ja selät olivat tyyniä. Oli nautinto meloa T-paidassa. Ikuisina pessimisteinä pakkasimme melonta-anorakit päiväluukkuun päällimmäisiksi.
Viimeinen kanava yllätti. Kiesimän kanavan allas nosti 5,6 metriä huikean nopella nostolla. Pyörteet pienessä altaassa olivat varsin rajuja. Meni hetki ennen kuin löytyi nopea melatekniikka, jossa tikapuissa roikkuva esti kajakkilauttaa hakkautumasta sulun seiniin.
Savon rannat ovat kivikkoisia ja kajakit hyviä istua. Emme pitäneet maataukoa vaan söimme välipalat kelluntatauoilla.
Lipuessamme Sonkarin selälle hetkellinen pilvisyys repesi ja aurinko paahtoi melojia. Samalla hetkellä niskaamme ropisi sadekuuro. Sonkari muistutti ailahtelevaisesta luonteestaan ja samalla toivotti omat poikansa tervetulleisiksi.
Aurinko valaisi kotirannan selän toisella puolella yli kolmen kilometrin päässä. Eikun keulat kohti kotirantaa ja lappamaan viimeistä selän ylitystä.
Oli hieno tunne saapua selän yli kotirantaan niinkuin monet kesät olimme haaveilleet. Hienoinen haikeus sipaisi mieltä. Kulkurin elämämme kanavissa, suluissa, selillä ja saarissa oli päättymässä.
Silloin kun matka päättyy on uudet suunnitelmat jo ehditty laatia. Niin nytkin.
P.S. Saavuimme etuajassa ihan vain sen takia, jotta ehtisimme Vesannon rompetorille lauantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti